Vuoden bensiinikauppias 2020

7.10.2020

Neste Niinivaaran kauppias Hannu Hämäläinen Joensuusta on valittu vuoden 2020 bensiinikauppiaaksi. Hämäläinen on ansioitunut sekä aktiivisena huoltoasemayrittäjänä että toimialan järjestöjen johdossa. Vuoden bensiinikauppiaan valinta julkistettiin huoltoasemayrittäjien valtakunnallisessa tapahtumassa Huoltoasemapäivillä Tampereella 2.10.2020.

Valinnan perusteluissa korostui Hannu Hämäläisen rooli sillanrakentajana, joka osaa käyttää elämänkokemustaan rakentavalla tavalla toimiessaan huoltoasema-alan monissa eri luottamustehtävissä. Hämäläinen oli 15 vuotta Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL ry:n hallituksen jäsen. 

Alueyhdistyksensä Pohjois-Karjalan Polttoainekauppiaat ry:n hallituksessa Hämäläinen on vaikuttanut 25 vuotta, siitä ensin yli kymmenen vuotta sihteerinä ja nyt jo kymmenettä vuotta puheenjohtajana. Hän toimii edelleen myös kauppiasyhdistys Neste Kauppiaat ry:n hallituksen jäsenenä sekä Neste-kauppiaiden ohjausryhmässä.

Neste Niinivaara Joensuu on perinteinen huoltoasema, jolla toimivat polttoaineen myynnin lisäksi rengashuolto ja -hotelli, lounaskahvila, pikaruokaravintola, autopesu sekä monimuotoista vuokrausta. Toisin kuin monella muulla huoltoasemalla liikevaihdosta suurin osa tulee polttoaineen myynnistä. Hannu Hämäläinen pitääkin itseään nimenomaan bensiinikauppiaana ja on ylpeä siitä. Aktiivisena kauppiaana Hämäläinen kehittää omistamansa huoltoaseman toimintaa jatkuvasti yhdessä alan toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Neste Niinivaara työllistää kauppiaan lisäksi 7 – 10 henkilöä. Perheyrityksessä taloudesta vastaa Hannu Hämäläinen yhdessä puolisonsa Sari Hämäläisen kanssa. Kauppiaspariskunnan poika Iiro Hämäläinen on vastuussa myynnistä ja asiakaspalvelusta. Kauppias itse sanoo pitävänsä huoltoaseman nurkat kunnossa yrityksen pyörittämisen ohella.

Vuoden bensiinikauppiaan valitsee Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL ry:n hallitus. Valinta julkistetaan liiton vuosikokoustapahtumassa, joka pidettiin tänä vuonna alan yhteisten Huoltoasemapäivien yhteydessä Tampereella 1. – 3.10.2020.

Lisätietoja:

Hannu Hämäläinen puh. 0400 676 520, nesteniinivaara@kolumbus.fi

Puheenjohtaja Juha Yli-Kesäniemi puh. 0400 305 792, toimisto@bensiinikauppiaat.fi

Kuvapyynnöt Irmeli Jokilampi puh. 050 595 1111, irmeli.jokilampi@idia.fi

Mediatiedote >